keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta!

Malja hetkille hyville menneille,
kaksi toiveille tuleville.
Uusi vuosi tuokoon mukanaan
suunnan hyvästä parempaan.
Helmeilevän hilpeää uutta vuotta!

Ilosta meinikiä Enriquen tahdissa vuonna 2015!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

tiistai 16. joulukuuta 2014

9.12.2014 Vierailu Hotelli- ja ravintolamuseossa sekä joulujuhla

Joulukuun Martta-illan ohjelmassa oli vierailu Hotelii- ja ravintolamuseossa, jossa koimme Happy Hour draamallisen opastuksen suomalaiseen alkoholi- ja juomakulttuuriin. Mielenkiintoiset kertomukset ravintolaelämän kielloista ja säännöistä, jotka kohdistuivat erityisesti naisiin, huvittavat tänä päivänä. Ne olivat kuitenkin tosiasioita siihen aikaan.

Näyttelyssä oli pienoismalli hotellista hisseineen ja huonekaluineen.
Alkon myymälä ja henkilökuntaa aikojen alussa "palvelemassa" asiakkaita.
Museovierailun jälkeen vietimme joulujuhlaa ravintola Hima & Salissa, jossa nautittiin tapaksia. Lopuksi jaettiin perinteiset joululahjat.

Viimeinen tapahtuma tältä vuodelta oli Martta-myyjäiset lauantaina 13.12.2014 kirjaston alakerrassa. Myyjäiset onnistuivat mainiosti; käsityöt ja leivonnaiset kävivät hyvin kaupaksi ja kassaa kilahti mukava summa rahaa ensi vuoden toimintaan. Kiitokset kaikille mukana olleille myyjille että ostajille.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

11.11.2014 Kävelee Marttojen kanssa

Osallistuimme Uudenmaan Marttojen 85-juhlavuoden tapahtumiin kuuluvaan "Kävelee Marttojen kanssa" tapahtumaan toteuttamalla marraskuinen Martta-ilta kävelllen Villa Elfikiin taskulamppujen valossa. Reippaat kävelijät herättivät ansaittua huomiota asianmukaisine vartusteineen pimeässä illassa. Kävelylenkin jälkeen nautittiin kuumaa kaakaota kokoustilassa.

Mukaan ehtivät Riitta, Helena P-R, Ulla, Sirpa, Marita ja Helena P sekä Raili, joka keitteli kaakaota kävelijöille.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

14.10.2014 Askartelua Sinellissä

Hartaasti suunnitelu askarteluilta Sinellissä toteutui eilen. Mukana oli kahdeksan innostunutta Marttaa. Vantaan Varistoon pääsimme kätevästi  kahdella autolla Leenan ja Päivin hoitaessa kuljetukset. Sinellissä askartelimme paperitähden ja heijastimia asiantuntevan askarteluohjaajan kanssa. Onnistumisen iloa ja vinkkejä jouluaskarteluihin tuli itsekullekin.

Seitsensakarainen tähti valmistuu ilman paperin leikkausta ja liimausta.


Tästä se lähtee....












...taitellaan seitsemän sakaraa ja...

....tuota pikaa on 8 upeata tähteä valmistunut.

Tässä linkki blogiin, josta löytyy tekemämme tähden taittelumalli.

Toisena askarteluna valmistimme persoonalliset heijastimet syksyn pimeyteen.

Heijastimet tehtiin kuvioleikkurin avulla ja koristeltiin napeilla 
ja muilla koristeilla.

Lopputuoksena kukat kukkivat ja
loistavat rintapielessä koko talven.

Askartelujen jälkeen teimme ostoksia Sinellissä ja poistuimme nyssäköinemme hieman puoli kahdeksan jälkeen tyytyväisinä ja virkistyneinä kohti seuraavia seikkailuja. Mukava oli myös tavata aiemmin "kasvottomina" olleita marttoja Leenaa ja Kaisaa. 

Kohta rockaavat kaikki Martat! Laajalahden martoistakin jo kolme on hankkinut laadukkaan Finnvearin "Martat on rock" t-paidan. 


tiistai 16. syyskuuta 2014

13.9.2014 Martat osallsituivat Laajalahti-päivään

Laajalahden Martat.olivat mukana lauantaina perinteikkään Laajalahti-päivän vietossa. Päivä oli aurinkoinen niin kuin aina ja porukkaa liikkeellä paljon. Lapsuuden tutut, entiset laajalahtelaiset ja naapurit tapasivat ja nauttivat päivän tunnelmasta ja monista herkuista sekä kirpputorilöydöistä.

Laajalahden Martoilla oli oma pöytä, jossa oli jaossa Martta-lehtiä, ruokaohjeita ja tietoa Martta-toiminnasta. Omaa syksyn ohjelmaa oli jaossa myös, jonka lisäksi buffasimme joulukuussa pidettäviä myyjäisiä. Joulumyyjäiset pidetään kirjaston tilassa 13.12.2014 klo 10-14. Odotamme uusia jäseniä yhdistykseemme :).

Martta-aineistoa jakamassa olivat Päivi, Helena ja Marita. Marttamme Emma toi kassillisen omenoita jakoon pöydälle. Kiitos Emma.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

9.9.2014 Martta-illassa päivitettiin syksyn ohjelmaa

Laajalahden Martat ovat mukana Laajalahti-päivän vietossa 13.9.2014. Info-pöydällä on jaossa Martta-lehtiä ja tietoa Martta-toiminnasta. 

17.9.2014 klo 13 
Tapiolan kirkon seurakuntasalssa yhdistyksemme jäsen, logonomi Leena Venna-Lähdeoja lausuu teoksen Naisen elämänkaari Kantelettaren kautta kuultuna. Musiikki, musiikkitaiteilija Otso Lähdeoja. 

Syksyinen kuva Laajalahden luontopolulta.
Elämä on parasta itse tehtynä!